Vastuullisuus

Vastuullisuus ja Hahmo

Hahmo on vastuullinen suunnittelutoimisto. Vastuullisuus koostuu kolmesta asiasta: sosiaalisesta, ekologisesta ja taloudellisesta vastuullisuudesta. Taloudellinen vastuullisuus on toiminnan lähtökohta: sillä luodaan edellytykset sosiaaliselle ja ekologiselle vastuullisuudelle.

Taloudellinen, sosiaalinen ja
ekologinen vastuullisuus

Meille vastuullisuus tarkoittaa sitä, että haluamme toimia asiakkaan parhaaksi. Asiakkaidemme kannalta sosiaalinen vastuullisuus on sitä, että suunnittelemme esteettömiä tiloja ja visuaalisia ilmeitä. Työntekijöidemme kannalta se tarkoittaa moniarvoisuutta ja moninaisuuden hyväksymistä.
     Ekologinen vastuullisuus on tuhlaamisen välttämistä. Koska suunnittelemamme ratkaisut toimivat vuodesta toiseen, auttaa ekologinen vastuullisuus olemaan myös taloudellisesti vastuullinen. Myös Hahmon omassa arjessa haluamme noudattaa ekologisen vastuullisuuden periaatteita — vältämme niukkojen luonnonvarojen turhaa kuluttamista.
     Taloudellinen vastuullisuus tarkoittaa liiketoiminnan kannattavuutta. Haluamme auttaa asiakkaitamme toimiaan kannattavasti. Sen vuoksi on tärkeää miettiä yhdessä asiakkaan kanssa, kuinka asiakkaan tavoitteet saadaan toteutettua mahdollisimman taloudellisesti. Kaiken lisäksi edullinen ratkaisu voi toimia aivan yhtä hyvin kuin kalliimpi ratkaisu!

Hahmolaiset toimivat myös Hahmon ulkopuolella

Hahmon luovat johtajat osallistuvat jatkuvasti esimerkiksi kansainvälisiin julistekilpailuihin. Kilpailuihin osallistuminen on meille keino oppia uutta ja kokeilla suunnittelun rajoja.
     Kun suunnittelemme julisteita kilpailuihin, voimme toteuttaa itseämme ja tuoda esiin omaa ajatteluamme. Se auttaa meitä toimimaan vastuullisesti myös yrityksenä — kilpailut toimivat suunnittelijoiden kokeilukenttänä ja laboratoriona, jossa jalostamme uusia ideoita.

Kestävä ja vastuullinen suunnittelu
on asiakkaan huomioimista

Asiakkaan ottaminen huomioon on tärkeä osa vastuullista suunnittelua. Me autamme asiakkaitamme löytämään kilpailijoista erottuvan identiteetin. Se tarkoittaa asiakkaan omien arvojen nostamista esiin. Kestävän ilmeen luominen vaatiikin työtä jo ennen ensimmäisenkään viivan piirtymistä paperille tai tietokoneen näytölle.

Kun visuaalinen ilme perustuu asiakkaamme aitoon identiteettiin ja organisaation todellisiin arvoihin, on se rakennettu kestävälle pohjalle. Silloin ilme toimii vuodesta toiseen.

— Ilona Törmikoski, partneri & toimitusjohtaja

 

Ilona Törmikoski on Hahmo Design Oy:n toimitusjohtaja ja osakas. Ota yhteyttä Ilonaan, jos haluat lisätietoja Hahmon palveluista. Ilonan tavoitat parhaiten puhelimella tai sähköpostilla.

Puh. 040 - 583 3860
ilona@hahmo.fi

· Strategisuus
· Vastuullisuus
· Elämyksellisyys